HoviKoti

Tekstin koko

A- | A+

HoviKoti tulevaisuudessa

Vastuu

Yhteiskunnallisen yrityksen toimikunta on 30.5.2012 myöntänyt HoviKodille Yhteiskunnallinen yritys -merkin käyttöoikeuden.

Yhteiskunnallinen yritys -merkki on suunnattu yrityksille, jotka pyrkivät liiketoimintansa avulla ratkaisemaan yhteiskunnallisia tai ekologisia ongelmia sekä edistämään yhteiskunnallisia tavoitteita. Ne käyttävät pääosan voitostaan tavoitteensa ja toiminta-ajatuksensa mukaisen yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Liiketoimintamallia kuvaavat myös yrityksen toiminnan avoimuus ja läpinäkyvyys.

"Meille on suuri kunnia olla ensimmäisten joukossa viemässä eteenpäin viestiä yritystoiminnan uudesta vastuullisuudesta" sanoo HoviKodin toimitusjohtaja Jussi Peltonen. "HoviKoti on luonut yhteistyömallin, joka mahdollistaa suomalaisten, vastuullisesti toimivien hoivayrittäjien toimintaa ja luo niille kasvun edellytyksiä." HoviKoti -konseptin alla toimivat hoivayritykset ovat HoviKodin ja paikallisen yrittäjän yhteisomistuksessa, paikallisen yrittäjän johtamia ja toimivat paikallistaloutta hyödyntäen.

Yhteiskunnalliseen yrittämiseen liittyviä ominaispiirteitä HoviKodin toiminnassa ovat:

    1. Yhteiskunnallinen tavoitteemme on varmistaa, että paikalliset, suomalaiset PK-hoivayritykset säilyttävät toimintakykynsä ja menestyvät. HoviKodin yritykset tarjoavat laadukkaan vaihtoehdon palvelujen tuottamiseen.
    2. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat toimintamme perusta

HoviKoti -ryhmän eettinen säännöstö: (pdf)