Kenestä sinä välität eniten

Kenestä sinä välität eniten:
lapsistasi vai vanhemmistasi?

Tämä kummallinen kysymys tuli vastaani kun meidän program directorimme, Annikka Immonen, koulutti Singaporen hoitohenkilökuntaamme dementiatyöhön. Olin mukana kuunteluoppilaana HoviAkatemian etäkoulutuksessa, jossa opetetiin muisteluterapiaa ja harjoiteltiin siihen liittyvien työkalujen käyttöä. Osana harjoittelua kävimme henkilökunnan kesken läpi mm. omaa lapsuuttamme ja työhistoriaamme. Singaporen HoviClubin toiminnanjohtaja kertoi koulutuksessa omasta koulunkäynnistään ja siitä miten jo hyvin nuorena hänen tavoitteensa oli tulevaisuudessa varmistaa, että hän näin kykenisi huolehtimaan vanhemmistaan.

Tämä pisti miettimään. Meillä Suomessa taidetaan ensisijaisesti kouluttautua huolehtiaksemme lapsistamme. Vanhemmat jäävät tässä kisassa kakkoseksi, ainakin omassa mielessäni. Soitin tämän jälkeen äidilleni ja kysyin; mikä on ollut hänen tavoitteensa omaa koulutustaan aloittaessaan. Samaan tapaan kuulemma lapset.  

Jäimme yhdessä pohtimaan miksi näin on ja kuinka pitkään näin on ollut. Äitini kertoi, miten hänen lapsuudessan  heidän pienessä kotikylässään ison tilan uusi emäntä oli laittanut vanhan muorin silloiseen vaivaiskotiin. Hänen miehensä oli kuollut, hänellä oli neljä lasta ja maatila hoidettavana. Niin vain kävi, että kylällä nousi asiasta niin suuri äläkkä, että vanha emäntä oli haettava vaivaiskodista takaisin kotiin. Isojen tilallisten kun oletettiin huolehtivan omistaan.

Miksi siis nykyään ensisijainen huoleni on lapsistani eikä vanhemmistani? Varmaankin siksi, että luotan yhteiskuntamme pitävän huolta ikääntyneenista ja lopulta omistakin vanhemmistani? Olisiko kuitenkin oikein, että niiden, joilla on varaa,  tulisi pidemmälle huolehtia läheisistään, myös taloudellisesti? Minusta kyllä.

Miten tällainen menettely voisi käytännössä toimia? Mitä jos esim. (tehostetun) palveluasumisen palvelusetelin saadakseen laskettaisiin asiakkaan omien varojen lisäksi mukaan myös lasten tulot? Näin toimitaan mm. Singaporessa. Sepä vasta muuttaisikin markkinaa kun laadun rinnalla mietittäisiin myös hintaa. Nythän molemmat tulevat pitkälti julkisen tilaajan puolelta annettuna.

Nyt tämä meneekin jännäksi: mikäli nykyinen hoivapalvelun laatu olisi yksityishenkilölle liian kallista (hoivan kk-hinnat vaihtelevat 3500-4700 euron välillä sis. ruoan ja vuokran), mistä olisit valmis luopumaan? Henkilökunnan määrästä? Tilojen laadusta? Aktiviteeteista? Ruuasta? Aika vaikeaa, eikö? Onneksi meillä on hyvinvointiyhteiskunta ja korkeat verot.

Miten päin itse vastaisit: koetko, että sinun ensisijainen vastuusi on vanhemmistasi vai lapsistasi? Entä missä tilanteessa olisit valmis maksamaan vanhempiesi hoivasta?